Rohkenen melkeinpä väittää, että nämä kolme viikkoa ovat kuluneet nopeasti. Alkuun oli aika tuskaista, mutta nyt eivät kauppojen karkkihyllyt enää juuri houkuttele.

Eilen tosin oli tiukka paikka, kun anoppi tuli kylään ja löi käteen valkosuklaalevyn! Valkosuklaa on tietysti yksi suurimmista herkuistani. Kiitin kauniisti ja kannoin levyn tärisevin käsin keittiön pöydälle, mistä puolisoni oli hetkeä myöhemmin suorittanut sen piiloon.

Hetken aikaa pohdin koko tämän touhun järkevyyttä, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä tämä pitää katsoa loppuun asti. Myönnettävä on, että vieläkin herahtaa vesi kielelle, kun ajattelen sitä valkosuklaalevyä.